
Syksyn 2022 kampanjat olivat jälleen todella suosittuja, kiitos siitä kuuluu kaikille osallistuneille luokille, seuroille ja yhdistyksille. Tänä vuonna Poster Mister täyttää 10 vuotta ja tavoitteena on tehdä varainhankinnasta entistä helpompaa ja tuottavampaa.
"Tuotteiden visuaalinen ilme puhui puolestaan ja ne menivät erittäin hyvin kaupaksi. Saimme ostajilta paljon positiivista palautetta korttien ulkonäöstä ja koulun oppilaat myyjän ominaisuudessa tekivät huikean suorituksen myydessään yli 470 korttisettiä."
Ritavuoren koulun vanhempainyhdistys, Lapua
Nimestä huolimatta, olemme täysin suomalainen yritys. Kaikki tuotteemme ideoidaan ja suunnitellaan Joensuun Otsolassa.
Meille myönnetty Design from Finland -merkki kertoo, että yritys on investoinut ammattimaiseen muotoiluun.
Kortit ja muut paperituotteemme ovat kevyitä ja mahtuvat pieneen tilaan (suurikokoiset tai painavat tuotteet tuovat isoja haasteita kampanjan vetäjille).
Paperituotteemme eivät mene helposti rikki tai pilalle ajan myötä.
Ihmiset eivät voi vastustaa persoonallista tyyliämme, varsinkin joulukortteja ostetaan kerralla isojakin määriä.
Uusi verkkopalvelumme helpottaa kampanjan hallintaa ja oman verkkokaupan avulla voi myynnin nostaa aivan uudelle tasolle.
Kattava tuotevalikoimamme takaa sen että kaikille löytyy jotain mukavaa ostettavaa.
Tuotteiden myynti tapahtuu riskittömästi ennakkomyyntinä myyntiesitteiden ja sähköisen palvelun avulla.
Voitte tilata tuotteet meiltä laskulla, jolloin teillä on runsaasti aikaa kerätä maksut ostajilta.
Toimitamme kaikki tilaukset, meillä ei ole minimitilausmäärää.
Haluamme olla osaltamme tukemassa luokkien, seurojen ja yhdistysten haaveita tarjoamalla varainhankkijoille todella reilun osuuden tuotteiden myyntihinnasta.
Homma toimi erityisen hyvin, palvelu 10+, tuotteiden laatu ja kuvastot erittäin hyviä! Osallistumme ehdottomasti ensi vuonna uudelleen!
Varainhankinnan tueksi käytössä on varta vasten varainhankintaan suunnitellun verkkopalvelun.
Palvelun avulla varainhankinta sujuu näppärästi:
Oman tyylikkään verkkokaupan avulla saatte myytyä tuotteita helposti verkossa. Verkkokaupan linkkiä jakamalla vaikka somessa pääsette nopeammin ja helpommin myyntitavoitteeseen.
Lähetämme teille ilmaiset näytteet tuotteistamme.
Verkkopalvelun avulla ryhmänvetäjät voivat hoitaa varainhankinnan kokonaisuudessaan verkon kautta. Myyjät voivat kirjata näppärästi myynnin suoraan järjestelmään.
Tarjoamme teille markkinoiden parhaimman osuuden myynnistä.
Parhaimmillaan teille jää yli 50% settien 10 euron myyntihinnasta.
Poster Misterin tuotteita oli helppo saada myytyä, koska tuote oli monelle uusi.
Saimme myynnistä hyvän summan luokkamme kassaan ja uskon, että jälkeenpäin kaikki ovat tyytyväisiä kortteihin. Koko prosessi oli erittäin helppo sekä toimiva ja korttien toimitus sujui Poster Misterin puolesta nopeasti.
Emma 7B – Nissnikun koulu
Monet pitivät Poster Misterin hieman perinteisistä joulukorteista erottuvista korteista.
Koska tuotteet ovat kevyitä ja pieneen tilaan meneviä, oli myynnin logistiikkakin myyjillä kätevää. Tilatut korttipakat olivat kevyitä kantaa eteenpäin niitä tilanneille henkilöille, esim työpaikoille. Myös kauempana asuvat sukulaiset ostivat kortteja, koska tilattujen korttinippujen postittaminen kirjeessä niiden saavuttua oli helppoa ja edullista.
TIKKURILAN TIIKERIT P05 / VANTAA
Postermisterin kortit olivat todella helppo myyntikohde, koska kortit ovat kauniita ja omaperäisiä.
Ajoitimme myynnin syksyllä siten, että kortit saapuivat juuri sopivasti joulukorttien lähetysaikaan tilaajilleen. Myynnin helppous ja myyntimäärät yllättivät joukkueemme positiivisesti!
Kuopion Reippaan Voimistelijoiden joukkuevoimistelujoukkue Adalmiinat
Korttien myynti oli helppoa. Joulun alla kortit kävi hyvin kaupaksi.
Kortit on erittäin kauniita ja ajattomia. Tilaajilta tuli paljon positiivista palautetta.
Karhu-Kissat G09, Helsinki
Lähetämme teille ilmaiset näytteet tuotteistamme.
Aloita myyntikampanjaHallitse kampanjaa kätevän verkkopalvelumme avulla.